Viime vuosina monet ovat puhuneet Lännen oudosta kuolemasta. Eri kirjoittajat ja puhujat ovat syyttäneet menetyksestä eri asioita. Näihin kuuluvat ainakin Euroopan itsehäpeä, heikko lisääntyminen, yliopistojen valtaaminen radikaalien marxistien toimesta, naisellisuuden myrkyllisen puolen ja itsekkäiden miesten valtaannousu yhteisöissä, identiteettipolitiikka, evoluutio-oppi, positivismi, relativismi, naturalismi, populismi ja elitismi.
Olen toista mieltä näistä kaikista selityksistä. Mielestäni niillä on yhteinen heikkous. Yhteinen on myös se ongelma, joka meitä piinaa. Todellisen ongelman kitkeminen voisi muuttaa tulevaisuuden, mutta kuka hullu sellaiseen tahtoisi ryhtyä?
Todellinen ongelma on nimittäin kipeämpi kuin arvaatkaan.
Yleisemmin tarjottujen selitysten ongelma käy ilmeiseksi, kun kysymme eri muodoissaan yhden yksinkertaisen kysymyksen.
"Eurooppa häpeää itseään Natsien vuoksi. Siksi se ei kykene puolustamaan itseään muslimivallankaappaukselta, eikö vain?"
Ehkä näinkin, mutta miksi toisaalta Eurooppa häpeää itseään Holokaustin kauhujen tähden, mutta lähi-itä ei häpeä itseään Islamin miekkalähetyksestä? Japani ei myöskään vaikuttaisi häpeävän sotiaan Kiinaa ja vapaata maailmaa vastaan yhtään sen enempää kuin Kiinakaan sitä mitä taivaallisen rau… mitä ei tapahtunut, eihän? Venäjä ei häpeä vankileirejään, eivätkä mayat, inkat ja atsteekit ole ikinä hävenneet tai pyydelleet anteeksi esi-isiensä ihmisuhreja.
"Euroopassa ei lisäännytä. Siksi Eurooppa on niin heikko."
Mutta eikö Kiinan väestörakenne ole huonommalla tolalla, ja yhä Kiina menestyy sentään taloudellisesti, vaikkakin epärehellisin keinoin.
"Eurooppa on menettänyt yhtenäisyytensä ja jopa järkensä menettäessään kristinuskon, eikö näin?"
Onhan niin käynyt. Oikein on G.K. Chesterton (jos muistan oikein) meistä ”ennustanut”: Kun ihminen lakkaa uskomasta Jumalaan, hän ei vain lopeta uskomista, vaan ryhtyy uskomaan mihin tahansa. Mutta miksi kiinalaiset jaksavat kunnioittaa Buddhaa, japanilaiset kameja ja hindut satoja kuvottavia jumaliaan (ne nyt vain sattuvat olemaan kuvottavia)? Miksi islam voi hyvin vailla todistusta oikeellisuudestaan, kun kristinusko kaatuu väkevästä todistusaineistosta huolimatta?
Täällä nousi darwinismi. Eikö se selitä ongelmamme? Mutta jos niin heikosti perusteltu usko, kuin Darwinin opit (siitä joskus toiste), kaatavat kristinuskon, mutta perhosen siivenisku pohjois-Amerikassa tai vaikka herne kahdentoista patjan alla ei kaada islamia lähi-idästä, niin kyllä sekin vaatii selityksen.
Onko selitys sitten Huttonin ja Lyellin tarjoamissa miljoonissa vuosissa? Ei. Huttonin ja Lyellin sen paremmin kuin heidän jälkeensä tulleidenkaan miljoonien vuosien apostoleiden argumentit eivät kestä kriittistä tarkastelua. Jo omana aikanaan he olivat onnekkaita, ettei heitä naurettu hautaan. Muslimit ja jopa jotkut animistit olisivat luultavasti niin tehneet. Missä siis oli vika?
Kyllä! Vika oli kristityissä.
Mikään ei pakottanut kirkkoa harhateille. Agnostikkojen ja deistien argumentit olivat alusta asti heikompia kuin heidän vastustajiensa argumentit. Kristinuskon puolustajia ei kuunneltu. Missä heitä ei kuunneltu? Heitä ei kuunneltu kirkoissa, kirkon perustamissa yliopistoissa, saarnamiesten kodeissa eikä pappiloissa.
Tärkeämpi kysymys onkin, miksi heitä ei kuunneltu.
Eräs tietty totuus kristinuskosta on yksin annettava selitykseksi tälle. Se totuus paljastuu muuatta heikkoa ateistista argumenttia vasten. Argumentin tyypillisyys saa säälimään ateisteja, mutta tämänkin latteuden valossa sentään näemme, miksi länsi on, missä on. Se kuuluu seuraavasti:
”Jumala on vain turvariepu ihmiselle, joka pelkää kohdata ympäröivän maailman tyhjyyttä.”
Se, minkä muodollisen virhepäätelmän argumentti sisältää, ei kuulu tämän artikkelin teemaan. Sen sijaan artikkelin teemaan kuuluu hyvinkin se, miten läpeensä epätosi argumentin ainoa premissi on. Kristinuskon Jumala on hyvä, ja tämä voisi tarkoittaa sitä, että uskomme olisi ihana tarina. Sitä se ei kuitenkaan ole: ei meidän näkökulmastamme.
Me olemme pahoja ja meidän pahat läheisemme ovat meidän silmissämme hyviä. Me emme voi nähdä syntisyyttämme sellaisena, millaiseksi kristinusko sen paljastaa, emmekä henno ajatellakaan itseämme parempaa rakastamme syntisenä, joka ansaitsee Helvetin tulen yhdessä meidän kanssamme. Raamatun ihmiskuva yhdessä Raamatun Jumalan äärimmäisen hyvyyden kanssa tekee Raamatun opista meidän silmissämme ”tuomittavan opin”, kuten Charles Darwinkin kirjoitti pohtiessaan isoisänsä kohtaloa hylkäämänsä kristinuskon silmin.
Tällainen ajatus on oikeastaan vain itsepuolustusta, mutta tämä itsepuolustus on Kirkon suurin heikkous. Niin kauan kuin me puolustamme itseämme (tai ylpeyttämme) Raamatun totuudelta edes suolakiteen vertaa, me tarjoamme kaikille uskomme vastustajille ainakin sen yhden suolakiteen painosta ylimääräistä tulivoimaa.
Me teimme sitä enemmän kuin vain suolakiteen verran. Me olimme halukkaita sotureita omaa uskoamme vastaan. Teologit eivät hyväksyneet eivätkä hyväksy Huttonin ja Lyellin myrkkyjä tieteen tai oman ymmärtämättömyytensäkään turvin. He hyväksyivät juuri nämä opit, koska he tajuamattaankin tiesivät hyvin, että nämä opit raastoivat Raamattua. Näin he saattoivat samalla olla vielä kristittyjä ja nähdä itsensä ainakin hiukan hyvinä ihmisinä. Raamattu, jonka alkukertomus oli uniformitarismin vuoksi teologeille käsittämätön, oli turvallisempi, koska se sanoi vähemmän. Sellainen Raamattu ei tuominnut heidän harhaoppisia läheisiäänkään sentään tulimereen.
Sama koski muita, jotka eri tekosyin hyväksyivät ”vierasta tulta” jumalanpalvontaansa. Se tehtiin aina tietäen, että tämä oli vierasta, tuhoisaa tulta. Ei sitä itselle yleensä tunnustettu. Itselle pyrittiin valehtelemaan loppuun asti. Valhe vain muuttui sukupolvi sukupolvelta johdonmukaisemmaksi. Lopulta kaikki kristityt eivät enää uskoneet neitseestäsyntymiseen tai ruumiin ylösnousemiseenkaan. Lopulta kristittyjen ja ateistien ero kapeni niin, ettei Länsi voinut pysyä Läntenä.
Tai niin käy, jos emme muutu. Mutta muistakaa tämä: Jumala voi herättää kuolleetkin. Vaikka pastorisi tai arkkipiispamme mitä horisisi, Jumala on jo herättänyt kuolleita, ja Jumala heräsi itsekin kuoleman unesta. Jos kukaan opettaja siis vielä horisee, ettei tämä ole kirjaimellisesti totta, vapiskoon mokoma harhaoppinen!