Linkkejä muihin sivustoihin

Jokainen meistä seisoo jonkun olkapäillä.

Kristinusko ja sen perusteleminen

Nuortenlehti, jonka toimeksiannosta useimmat artikkelini ovat syntyneet Oma hengellinen kotini
Lähetysseura, johon sitä kautta kuulun
Toisen minulle merkittävän liikkeen verkkolehti
Seuraavat sivustot ovat englanninkielisiä.
Oma vaatimaton mielipiteeni on, että tämä on paras kristinuskon perustelemiseen keskittyvä sivusto
Yhdysvaltalaisen Mike Wingerin sivut

Ihmisoikeus- ja hyväntekeväisyysjärjestöjä

YK:n ihmisoikeusjulistuksen kolmannen artiklan mukaan nimetty järjestö
Tämä järjestö puolustaa ns. perinteistä avioliittokäsitystä lapsimyönteisenä vaihtoehtona
Järjestö jonka tarpeeseen herättiin Päivi Räsäseen kohdistuvien "raamattukäräjien" vuoksi.
Vainottujen kristittyjen asiaa ajava Open Doors
Ja sitten taas englanninkielisiä sivustoja.
Katy Faustin perustama järjestö pyrkii suojelemaan lapsia aikuiskeskeisessä maailmassa

Itseilmaisun tueksi

KaRuSen trokeemankeli kertoo, onko tekstisi Lönnrotin kalevalamitassa
Tämän kirjoitusfoorumin nimi voi hämätä. Sinne voi laittaa yllättävän monenlaista tekstiä
Kirjastojen varaamossa voi tutustua laitteisiin joilla omat luomukset saa elämään, kunhan muistaa toimia sääntöjen mukaan
Hopeasavi on kiinnostava keksintö, joka tuo uuden tavan ainakin korujen valmistukseen
Ja jälleen englanninkielellä
Sumo on suomalainen sovelluspaketti, joka tuo kuvankäsittelyn perustyökalut vähän vähävaraisempienkin ihmisten saataville
Affinity on kuitenkin se ohjelmistopaketti, mitä itse käytän eniten. Tehty ammattilaisia ajatellen, mutta ei vain niille, joilla on millä mällätä
Davinci Resolve on hieman haastava, mutta tehokas työkalu videoiden editointiin
Pixelmator on valitettavasti saatavilla vain Maceille, mutta se on aika innovatiivinen softa kuvien ja videoiden käsittelyyn